tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 loppumetrit

Viimeisiä viedään. Vuoden viimeinen ulkoilu suoritettiin Lillin ja Tarmon kanssa metsässä juosten. Riisenit näyttivät vieraileville tähdille oman metsän parhaat kahluuojat, hienoimmat kepit ja miten juurakoita kaivetaan maasta. Bjurbölessä paukutellaan nyt ensimmäisiä ilotulitteita. Harvakseltaan kuulu matalia possahduksia, koirat nukkuvat.. Illalla aion syödä hyvin, kutoa, katsoa telkkaria ja ennen puolta yötä pakkaan koirat autoon ja ajan Kråköseen katselemaan veden yli ilotulituksia, viime vuonna oli ihan mielettömän hienot. Kråkö on Bjurbölen naapurikylä, ja sieltä tosiaan näkee Emäsalon, Tolkkisten, Haikkoon, Hamarin ja Gammelbackan ilotulitukset tosi hienosti.

Team Bjurböle toivottaa kaikille teille hyvää tulevaa vuotta 2014!!

Vuoden viimeiseen postaukseen laitan pienen videopätkän, täällä ei kerjätä :)


maanantai 30. joulukuuta 2013

Aurinkoisen aamupäivän kuvapläjäys

Tänään alkoi loma! Heräsin auringonpaisteeseen, tai, ehkä sitä ei voi paisteeksi kutsua, mutta auringonvaloon nyt kuitenkin. Pikapikaa koirat ja kamera autoon ja menoksi, suuntasin Sondbyn rannalle.

Siellä oli ihanaa! Koirat leikkivät ja tutkivat ja haistelivat meri-ilmaa, aallot löivät rantaan ja vesi kimalteli. Iivasta on helppo ottaa posetuskuvia mutta tänään Adykin halusi poseerata! Sain siitä vaikka kuinka monta hyvää kuvaa, harvinaista.





Kaisla ja keppi



Merituuli tuoksuu Iivan nenään

Ady asettui kuvattavaksi





Iiva muistuttaa erehdyttävästi kengurua tässä kuvassa :)




Iiva 1v 8kk








Tyytyväinen

Adykin haistelee merta



Tyypit <3

Kotimatkalla pysähdyttiin vielä sellaiselle hiekkakuopan tyyliselle jossa kasvaa sellaista homeen väristä sammalta, se on tosi kivan näköistä ja halusin kokeilla saisiko siitä kivan taustan koirakuviin. Lisäksi siellä kasvoi sellaisia pienenpieniä mäntyjä jotka oli ihan omituisen värisiä.








Tästä kuvasta tykkään!

Ady 4v 3kk





sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Tottista maneesissa, kuvia

Käytiin Iivan kanssa maneesissa tottistelemassa. Tehtiin seuraamisia, eteenistumisia ja vähän jääviä. Ja sitten keskityttiin minun asentoon. Minähän olen aivan vino, kurkin tissin yli koiraa, hartiat on ihan eri tasossa, lantio kierona, ja minä tiedostan ja tiedän tuon, mutta en vain osaa olla suorassa. No, nyt käytettiin avuksi kahta assistenttia ja peiliä ja tehtiin ihan helppoja harjoituksia, ihan vaan perusasentoa ja yhden ja kahden askeleen seuraamisia niin että minun piti olla suorassa ja katsoa eteen. Pystyin peilin kautta näkemään koiran, toinen assistentti seurasi koiraa ja toinen minua. Muutama muutaman sekunnin pätkä meni oikein hyvin, mutta kyllä se vaan on vaikeata se suorassa oleminen.

Kuvia otettiin, valo ei ihan riittänyt liikekuviin mutta kyllä noista nyt näkee mitä me ollaan tehty ja miltä meidän meno nyt näyttää. Tehtiin juttuja sekalaisessa järjestyksessa, joten kuvatkin on ihan ilman mitään loogista järjestystä.

Seuraamista

Perusasentoa

Perusasentoa

Seuraamista

Liikkeestä istumaan jääminen

Palasin takasin vierelle, kehuminen

Seuraamista

Liikkeestä seisomaan, ensin seurautan sitä, sitten käännyn ja samalla pysäytän käskyllä ja käsiavulla..

..sitten pakitan muutaman askeleen missä seison paikallani hetken ja kehun. Marjaana sanoi että ensin pitää saada kesto, sitten vasta matkan pituus, nyt harjoitellaan siis sitä kestoa. Kun kääntyy ympäri näissä jäävissä niin näkee mitä koira tekee, eikä sitä vahingossa opeta esimerkiksi hiipimään tai tekemään väärää liikettä. Kun liike on varma, ei tarvitse kääntyillä. Seisomaan jäämisissä käännyn, istumisissa ja maahanmenoissa en, ellei sitten tule tarvetta puuttua johonkin.

Palaan takaisin Iivan vierelle

Tässä taidan harjoitella eteenkatsomista ja suorassa seisomista

Seuraamista eteenpäinkatsoen.  Iiva on hurjan hurjan hurrrrrrrjan hienon näköinen tässä.

Seuraamista

Liikkeestä istumaan jääminen. Teen noita kaikki kolmea jäävää sekaisin, niin ettei Iiva ala ennakoimaan ja että se oppii erottamaan käskyt toisistaan

Seuraamista, tässäkin Iivan seuraaminen näyttää varsin hienolta.

"Ffffffffina flickan"
Tässä taidan just olla kääntymässä sen eteen pysähdyksessä

Se jäi!

Palkkaus



Suorassa olemisen ja eteenpäin katsomisen harjoittelua

Liikkeestä maahanmeno (pientä varmistelua havaittavissa :) )

"Enkä tonkinut hiekkaa hevosenpaskan toivossa"